Niin se käy. Lähtö, vääjämätön, sijoittuu lauantaihin. Alkujaan olimme lähdössä jo tänään torstaina, mutta kohtalo puuttui peliin soluttamalla pöpöjään matkatovereihin. En pane pahakseni, osa minusta on lamassa. Mukavuudenhaluinen, halajaisi vaan nuutua nurkissa ja totuttautua tapahtumattomuuteen. Aikaisemmat matkakokemukset on mulla kovin intensiivisiä, ehkä nyt ilman mainittavaa aikarajaa ois mahiksia rennompaan kuljentaan.
Aloitan revaristi, sukulaiskyydillä Helsinkiin juhliin. Toverit liftaa perästä, niin on helpompaa. Mietityttää kolmen luku jolla ollaan matkassa. Oon silti optimistinen ja lukenut Hitchwikini: Baltiassa peukalokyytiläisyys on yleisempää ja helpompaa, ei motareja, jotain hyvää postreaalisosialismissaki.
Kovin kivi niskassa on pakkaaminen, joka noin ylimalkaan määrittelee matkaamisen miellyttävyysastetta. Kerran kohtasin miehen, joka oli lähtenyt paljain jaloin matkaan ja seurasi satunnaisuutta. "Eurooppaan ei tarvitse ottaa mitään mukaan... Euroopassa on jo kaikki." Hyvä Jussi. Viimeksi kuulin hänen olevan matkalla Hollantiin. Siitä on vuosi.
Inhoan pakkaamista, sen vaativaa sillanrakentajan rationaalisuutta ja pihin luontoa. En halua kantaa omaisuutta mukanani, se sitoo. Olen neuroottinen. Olen itse neuroosi. Argh. Matkustelleiden kaverien konsultointi on antanut lähinnä yhden opetuksen: älä ota liikaa vaatteita. Mikä tahansa lukumäärä on liikaa vaatteita. Älä ota liikaa vaatteita.
Sen sijaan otamme mukaan mm. teltan ja kaasukeittimen. Jälkimmäiseen vastuullani on löytää kaasupöti. Bensiksen kesätyöläiset ei osanneet myydä oikeennäköstä, huomen Partiovarusteeseen katsastamaan.
Piakkoin. Tässä se elämä lyö loukkuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti