kuljeskelija kapitalismissa

Viidakossa hengähdyspaikkoja on rajallinen määrä. Valaistuja; lämmitettyjä; lokoisia; kapakoita, kahviloita, kauppakeskuksia, kirjastoja, ruokamestoja. Kulkureitit seurailevat jälkiä maksuttomiin vessoihin, halvimpien kahvikuppien ja alennetuimpien hintojen äärelle. Maa on vapaa ja maassa on liikkumisenvapaus, mutta sitä sopii käyttää vain jalkakäytävillä.

Feodaaliajalla tuottaja oli sidottu turpeeseen ja liikuskeli lähinnä kirkonmäellä ja pellonsaralla. Porvariston nosteessa tavattiin ylemmän keskiluokan flanööri patseeraamassa bulevardeja, liian leveitä barrikoitaviksi. Teollistumisen myötä työläisen tie vei tehtaasta tehdaspatruunan tarjoamaan kotiin, Titanicin kannella kauas lännen maille, vapauteen. Postfordistisen tuotannon aikakaudella ihminen ei liiku, sillä ei ole syytä nähdä maailmaa: se medioidaan sohvan äärelle kyllin hienojakoisina paloina kuluttaja-kansalaisen nieleskellä. Vain tavarat liikkuvat ja pääoman bittivirta: tuotantoketjujen karkurit suljetaan turvasäilöihin ja palautetaan lähtöruutuun kuolemaan. Kasvavana trendinä ironiset elintasopakolaiset, jotka pakenevat vanhan maailman ikävyyttä designerin luotolla.

1960-luvulla Kansainväliset Situationistit liftasivat Pariisin joukkoliikennelakkojen aikaan derivé-tekniikalla. Siinä liikkuminen kaupunkitilassa vallataan takaisin kuluttamisen oletuksilta, joiden ilmentymiä nimitetään katalogeissa valinnanvapaudeksi mutta jotka viime kädessä betonoivat sen perustavan koodiston, jolla asioita jäsennetään, käsitetään, merkitään. Liftari-ajelehtija seuraa mielijohteitaan ja pakenee pääoman jähmettävää otetta - ellei käänny itse sen edistyksellisimmäksi muotioikuksi, lihota pääomaa tarjoamallaan vapauden magialla. Kapitalismin suurin uhka onkin rotta, joka kerta toisensa jälkeen livahtaa kameroilta, kytiltä, nimenannoilta, tiedostavilta aikakausjulkaisuilta, rikoslainsäädännöltä, kirjallisuuspalkinnoilta, kuluttajatutkimuksilta, kontrollin kaikilta muodoilta pehmeästä kovaan, kepityksestä isoon haliin. Tuo rotta on anonyymi, taisteleva, sekarotuinen proletaari, joka leikkelee mainoslehdet omiksi kuviksiin, detournaa kapitalismin Varkauden ja Lahjan vallankumouksellisilla aktioilla. Rottamaisuus elää monissa olemassaolevissa käytännöissämme, mutta porvarillisen hegemonian horisontissa sen kokonaisvaltainen omaksuminen vaatii luopumista koiranmoraalista ja siirtymistä alistumattomuuden kulttuuriin.

Näinä päivinä saadaan todistaa erästä vuotuista massavaellusta. Jouluostosten haalija on yhteiskuntajärjestelmän kultahanhi, joka rentoutuu tuottamisen keinotekoisilta rasituksilta kuluttamalla, kulkee täsmäreittejä kauppaklusterista toiseen, toriparkista ketjuliikkeeseen, palautuu kertakäyttöisten nautintojen katarsiksessa. Kulkemista määrittävät erilaiset intersubjektiivisen moralismin, mainonnan, lifestylevalintojen, näennäisten vastakkainasettelujen ja apatian ympäristöt, jokaisella variaatiollaan muovisempi ja illusorisempi luonto, normaalitilana näyttäytyvä kapitalistisen tuotantotavan maailma.

Ylläolevasta hahmottuva pyöräilevä ja liftaava Crimethinkkari on vapauden eräs oire. Tarvitaan kuitenkin horisontaalia autonomian solukkoa, konkreettista järjestäytymistä, määrittelemättömiä alueita ja turvasatamia, saaristo sotsiaalikeskuksia, yhteismaita ja jalansijoja, jotta kuljeskelu niveltyy osaksi yhteiskunnallista muutosta. Vallankumouksen infrastruktuuri vaatii yhtälailla paikallisuuksien seksitöntä rakennustyötä kuin kaupunkisissien surffailua liikevoiman kuohuissa.

--

Lastuja.

irrallisna

Ihmiset tekevät harvemmin spontaaneja valintoja, elleivät ne liity velvollisuuksien feidaamiseen. Kuka jaksaa elää järjestyksessä, parturoida rästityöt saati kirjoittaa säännöllisesti blogiaan, kysympähän vaan. Jättäytyminen tyhjän päälle on hyväksihavaittu itsensä takaisinvaltauksen keino, jos kohta johtaa mielisairauteen, tai mikä pahempaa, kyseenalaistamaan kaiken luokittelun...

Selvisin hengissä kotiin matkalta. Kesti tosin viitisen kuukautta palata tähän blogiin, ja ensi viikolla alkaa joulukuu. Astellessani rinkka hiestä liki kulunutta selkää kotikatua oli läkähdyttävä iltapäivä ja pölyinen torkahtanut heinäkuu: matka oli päätöksessä, ihmissuhteet riekaleina ja omituinen irrallisuuden tunne vallannut psykofysiikan. Seuraavat viikot kuljeskelin hajamielisenä pitkin kotikaupunkini pitkiä kuumia katuja eikä mikään tuntunut istuvan muotoonsa. Ikään kuin matkanteon hypersensitiivinen porous olisi jättänyt pitoisuuksiaan verenkiertoon. Jos ei muuta kuin kofeiinia kahvista, jota opin juomaan vasta Varsovassa, kunniakas harrastus, jota ja tupakkaa yllytän aina sydäntykyttävään hybrikseen asti tuhkiksen äärellä kahviloissa, kapakoissa, katutilassa. Yks tuttu vaan, kertoi kerran tarinaa: joviaali anekdootti kahvin ja tupakan transsubstantioitumisesta hyväksi kirjallisuudeksi.

Viime aikoina olen alkanut haikailla takaisin tien päälle. Erityisen voimakas tuo tunne oli viime viikolla marraskuun ankeimpana päivänä, eikä vain musertavan kaamosrasituksen vaan myös höökäpäälläyhteiskunnan sähkövalaistun työnarkomanian vuoksi. Harva se kerta tulee haaveksuttua talviunista. Yhen Samuelin kaa laskettiin, että ne vois kestää syyspäiväntasauksesta kevätsensellaiseen: lokakuun lopusta maaliskuun loppuun. Syötäis neulasia mun synttäripyhänä ja herättyämme viimein yöttömät yöt kuluis silmät auki. 

Maankiertäjät pakenevat pimeyden vuorovesiä squateille Espanjaan. Porukka tuttuja lähti roadtripille hullun Euroopan halki tätä tarkoitusta varten hankitulla pakulla. Luen diasporapäivityksiä Barcan kukkuloilla vallatuista linnoista, occupidetyistä pankeista, paahteesta: miksi elämän täytyisi olla oletuksellisesti verkkaista hirttäytymisriittiä. Viimeinen vuosi koulua muovaa arjesta puolinaista zombin elämääkuolemaa, jonka terveet hetket kuluvat lähinnä nukkumiseen. Kävelen pidempiä matkoja kuin olisi tarpeen ja kompensoin sitä tupakoimalla sietämättömästi. Minulla on liikaa aikaa ajatella: tyydyttää keinotekoisia tarpeita, jotka erottavat minut yhä peruuttamattomammin haluistani, eritoten vapau'enkaipuusta. Paikkoihin, joissa minua ei tunneta kahviloissa, syrjähyppyjä yksinäisyyteen, missä arki käy välittömämmäksi ja mielihalut määräävät tekemisiämme enemmän kuin leivän ansaitseminen. Joutomaalla ei tunnusteta intersubjektiivisia arvoja.

Keväällä kuljen kauas pois, vannotaas.

pantterisalmiakkia saksassa.

parit viime päivät olen asunut Bornassa. Se on kertaustzzlinen kärpäsenlika Leipzigin kupeessa, hiilikaivosalueella. Bornalaisen toverin (genosse!) isä ajoi meidät eilen kaivannon äärelle, sorautteli guldmain, goalmine?, kuulimme: kultakaivos. Nähtiin valokuvia, joissa fordistisen maankolon tieltä purettavasta kzlästä siirretään telaketjuin, kaivoszhtiön varoin kokonaista kirkkoa ja sadat ihmiset saattavat sitä koko 12:ntoista kilometrin matkan.

Tämä on hieman paratiisi, ein paradise? Zstäväni perheineen asuu nelikerroksisessa, satavuotiaassa vanhassa aatelisvillassa Bornan keskustassa, vehmaan puutarhan zmpäröimässä satulinnassa. DDR:n aikaan kartano muutettiin tavisten asunnoiksi. Vaín zksi erroksista on asutettu, ja viipzmistämme varten perheen äiti valmisteli meille zhden kerroksen kokonaan vain meitä varten. Tai: perheen isän tzöllistämät puutarhatzöläiset käzttävät vessamme vessanaan.

Meidät on ahdettu täzteen ruokaa. Saksalaiset on niin kummia, ne. Zlen kohteliaita, suutahtaessaan vältteleviä, rähäzttelevät ärränsä, genau, genau, alles gut, alles gut! Harvempi oikein puhuu englantia, sillä ollaan idässä, mutta polskalandiaan verrattuna oikein fluentlz.

Puolasta: viimeisimmän merkinnän jälkeen liftasimme kahdella kzzdillä Bechatowin kautta Wroclawiin. Wrosvaf, puolan rovaniemi. tonttupääkaupunki. Lözsimme tiemme CRK [tserka] -nimiseen alakulttuuriväen kulttuurikeskukseen, jossa vietettiin pari zötä quest roomin parvella. Szdämellisiä ihmisiä, mutta kielimuuri vaivasi: siitä huolimatta tuli turistua illallisen äärellä polonialaisten punksien kanssa talvisodasta jne. Viimeisenä iltana katsottiin paikallisessa leffailtamassa elokuva television hulluudesta. Hieman jo poltteli päästä tien päälle, kohti Saksaa, Leipzigia.

Ehkä koko matkan tähän saakka hajottavimpia päiviä oli juuri torstai, jolloin meillä kesti lähes kolme tuntia löztää fukkin wrosvaf-breslau-vratislavian linja-autoasema. Raivo, aggre, loputtoman odottelun jälkeen sietämätön takaintialainen hzrzszszkzzti [tahtoo sanoo: bussimatka] täzteenahdetussa minibussissa kaupungin ulkopuolelle jättimäisen ostoskeskittzmän liepeille. Rakot kantapäissä, helle, juostiin motarin zlitse, angstattiin bensiksellä. Itse liftaaminen on zllättävää kzllä, helpoin osa matkustamista: saatiin lähes oitis vartin jälkeen kzzti saksan ja puolan rajalle. Matkan varrella pzsähdzimme pikkukaupungin ravinteliin, jossa kzzditsijämme (kohtelias, vähäsanastoinen viiksimies) tarjosi puolalaiset perinneateriat ja ehkä maailman ihanaisinta kreikkalaista salladia. Kuolleella rajapzzkillä liftailtiin aikamme, kunnes käkkäräpäinen surffaripoika matkalla Stuttgartiin nappas mukaan. Polteltiin lainatupakkia kattoikkunasta. Saksan bahnit oli aika autuus verrattuna Puolan kakskaistaisiin.

Matkaa tehdessä kemiat on kaikki kaikes. Muuten ei tuu kesää (nztkin sataa, szzs). Oltiin siinä sit dresdeniläisellä bensa-asemalla ja päädzttiin erkaantumaan sekä mielentervezttämme säästelläksemme et järkiszistä, kolmen kzzti on epätodennäköisempi. Itse sain tienposkesta melkein heti kzzdin kohti määränpäätämme Leipzigiä. Jzristelin kaartuvilla asfalttiuomilla kohti taivaanrannan ukkosia ja kzzditsijän stereoissa szstem of a down bassahtavina soundimuureina.

Lopulta Bornaan. Toverit naama ja ralla turvautui junaan kun eivät muuten olisi dresdenistä elossa selviztzneet. Nzt mää ja ralla kuunnellaan pätkivää beirutia sakemannicomraden huonees täällä ihmelinnassa ja ulkona tihku lankeaa idzllisen kzlänraitin zlle. Päivitzs tilanteeseen: eyes on fire remiksinä, olen lopettanut tupakoinnin aikakaudeksi, mitä todella tapahtuu. Huomenna heräämme anteeksiantamattoman aikaiseen vieraillaksemme isäntämme koulussa, sit taas teille. Berlin.

Ich hofe es wir nicht regnen.

ZEST! PIWO! PAPIEROSY!

Ei poikiva vaan Varsova. Istutaan keskustan huudeilla pittoreskin squatin olohuoneessa. Puolan kieli kuulostaa hiukan ven'j'lt', hiukan mysteerilt'. Alkumatkan helle on vaihtunut ilmavaksi pilvipoudaksi, autuus. T'n'''n her'simme pitkien y;unien j'lkeen majapaikastamme, esikaupunkimetsikk;;n pystytetyst' vankkurikyl'st'. Her'ilimme keitti;p;yd'n ''rell' teekupposten ja dyykatun aamiaisen parissa, takkuilimme takkuavan internetin kanssa ja pummasimme bussissa keskustaan. Maisemallinen stalinistisia torneja, lasia, betonia, turistirysi', ketjukahviloita. Viimeisill' zlotinroposilla kuvun alle falafelia, hiilihapokasta sihijuomaa, slimmej' savukkeita. Kummaa el'm'n tunnetta.

Jopa on ep'johdonmukaista. Asiallisinta olisi kulkea kronologisesti matkustavaisten matkassa halki helvetillisen hohkaavan Baltian; ukkostavan Kaunasin; bensisten takaniityille hienhajuisiin telttoihin; ummikkojen kuskien autonkoreihin; natsahtavan hostellin armeliaanh;yry;viin suihkukoppeihin; Nowy :;;b;lb;;l Swiatin vassarikuppilaan marjaisten drinkkien poltteeseen; Elba-squatin ravinteliin, jossa lakto-ovoperseet el'hdytt'v'st' pitsasta ja kuplivasta oluesta, livets stil.

T'mm;sii tuntoja. Naama hoputtaa tossa korvanjuuressa, ei osaa olla tekem'tt'. Ite k'yt'n luppoajat harhailuun, valokuvailuun, tupakointiin, kirjoitan runoutta taiteltuihin karttoihin. Huomisesta alkaen on uusi viikko, uudet skoudet: liftanemme Wroclawiin (wrossuafiin) paikalliseen anarkistaniin, mutta varmaankin vasta ylihuomenna, vastal;yt'm'mme squatti on sen verran fiini. N'' kuviot innostaa ja inspiroi. T'm'n matkan j'lkeen oon kai muuttunut andro ja suollan taidetta (kuin paskaa, ajatuksia).

MUUNMAA

idältä tuoksuvissa
pääkaupungeissa
käyn kauppani
kauppahalleissa
joissa ja datsojen railokkaissa
pojissa valkoisissaan
on v. i. leninin
kädestä jälki, uuden
talouspolitiikan
litit, latit, slotit
livautan
kaupankäyntikulhoon
mitä saan ja mitä jaan
galleriatilojen puutteessa
taiteilija signeeraa seinän

tahdonvoiman tapahtumavyyhden
liturgiassa
museovirkailijat ovat pelastaneet
kansakuntia
polviltaan ja nöyryydestä
vieraus, avohuulten kutsuma
simamaista kielenkäyttöä
tulipalotärkeistä
viime yön aiheista
luonnonvaloa! trollikkalinjojen
varsilla varikset
parittelevat läpi
köyhän, ruumiillisen
kalpean ja rapautuvan
unen

>vaikutelmia>

En tied' miksi kuvittelin, ett' ehtisin s''nn;llisesti p'ivitt'' t't'kin blogia. T'ss' yritys, j'ljennetty vahakantisesta vihosta riikalaisessa nettikahvilassa:

#Vammainen nauru t'ytt'' sotsiaalikeskus YLASE12:n sekasisustuksisen olohuoneen. Olemme tulleet vieraina, v'h'n eksyneetkin, ja nyt hapuamme p'iv'unia lafkan avaimet taskussa.

Eesti. Vanhankaupungin tuolla puolen levitt'ytyv't sovjetisaation m'sk't puutalokorttieerit, how groovy. Huorat keinahtelevat ohi rantalaiturilla. Helteisen Helsingin j'lkeen uiskentelevan reittimatkaostoskeskuksen tunkkaisuudessa kypsytetyt matkantekij't halajavat: unta pollaan, halpaa kaljaa jne. Tallinna tuntuu viel' kesylt', emomaan l'hi;lt', mutta kulttuurieroja haeskelee ihan eksotiikan tajun vuoksi. M' oon niin vitun rakastunut r'nsistyneisiin taloihin.

L'mmin y; laskeutuu ja sen my;t' my;s me k'yvimme y;puulle pensaisiin sopivan et''lle Vanalinnin turistimassoista ja y;ss' raikaavista trendikapakoista. Darra-aamu makuualustalla viett'v'ss' rinteess'. Puolituttujen huudien haistelemisia. 3,80 siunattu aamiainen kantakohvikissa ja kantakohvikissa kantap;yt': Voima-lehti pit'' seuraa kunnes leikkel;ityy sotsiaalikeskuksen sein'lle.

2011 Tallinna on Euroopan kulttuurip''kaupunki yhdess' Turku-upon-Auran kanssa. Onneksi tosin matalammalla profiililla (profitilla...), ei oransseja palloja, ei puhekuplia siel t''l seinil.

Prisma luo kotoisuutta. Hattu h'vis. Hellett'. Maatessa y;n tullessa sotsiaalikeskuksen levossa kuuntelee sein'n takaa naapurien huuliharppuja, pihalla t;ks'htelevi' takseja, lokkien huudahduksia. YLASE12 on anarkistinen so(t)siaalikeskus, eurooppalaisen mallin mukaan tila yhteiskunnalliselle toiminnalle, kohtaamiselle etc., joskaan ei ole vallattu vaan vuokralla. Euroopassa hoboillessa monilla on omia viiteryhmi''n, joita k'ytt'' tukiasemina: oli ne sit esperantisteja, couchsurffaajia tai muita yhteisen el'm'ntavan jakajia. Maanosan kattaa sosiaalikeskusten saaristo, johon on helppo luottaa: osa tiloista palvelee asuink'yt;ss', osa kulttuuririentojen n'ytt'm;n', osa kaupunkilaisten olohuoneena. YLASE12 on pienehk; mut sympaattinen mesta. Katotaan mit' muuta matka tuo tullessaan.

Matkassa on siis selvennyksen' me kolme: ma, ralla ja naama. Onneksi he, koska oon taipuvainen arkajalkailuun ja ajoittaiseen introverttailuun. N'' kaks kasvii uskaltaa, tahtoo (paljon) ja heitt'' roisii l'pp''.

En'' 5 min aikaa. Lyhyesti: Tallinnasta yhdell' kyydill' Latvian p''kaupunkiin Riikaan. Kuolettavan kauniita rantahiekkoja. Kuuma kuin Helvatassa. Kuskimme tiet'' kaiken ja viihdytti meit' paroni von Munchauseni tarinoilla ja Abballa. Cool cool cool! Matka jatkuu!

merivirran vietävänä olin minäkin

kuumotus

Niin se käy. Lähtö, vääjämätön, sijoittuu lauantaihin. Alkujaan olimme lähdössä jo tänään torstaina, mutta kohtalo puuttui peliin soluttamalla pöpöjään matkatovereihin. En pane pahakseni, osa minusta on lamassa. Mukavuudenhaluinen, halajaisi vaan nuutua nurkissa ja totuttautua tapahtumattomuuteen. Aikaisemmat matkakokemukset on mulla kovin intensiivisiä, ehkä nyt ilman mainittavaa aikarajaa ois mahiksia rennompaan kuljentaan.

Aloitan revaristi, sukulaiskyydillä Helsinkiin juhliin. Toverit liftaa perästä, niin on helpompaa. Mietityttää kolmen luku jolla ollaan matkassa. Oon silti optimistinen ja lukenut Hitchwikini: Baltiassa peukalokyytiläisyys on yleisempää ja helpompaa, ei motareja, jotain hyvää postreaalisosialismissaki.

Kovin kivi niskassa on pakkaaminen, joka noin ylimalkaan määrittelee matkaamisen miellyttävyysastetta. Kerran kohtasin miehen, joka oli lähtenyt paljain jaloin matkaan ja seurasi satunnaisuutta. "Eurooppaan ei tarvitse ottaa mitään mukaan... Euroopassa on jo kaikki." Hyvä Jussi. Viimeksi kuulin hänen olevan matkalla Hollantiin. Siitä on vuosi.

Inhoan pakkaamista, sen vaativaa sillanrakentajan rationaalisuutta ja pihin luontoa. En halua kantaa omaisuutta mukanani, se sitoo. Olen neuroottinen. Olen itse neuroosi. Argh. Matkustelleiden kaverien konsultointi on antanut lähinnä yhden opetuksen: älä ota liikaa vaatteita. Mikä tahansa lukumäärä on liikaa vaatteita. Älä ota liikaa vaatteita.

Sen sijaan otamme mukaan mm. teltan ja kaasukeittimen. Jälkimmäiseen vastuullani on löytää kaasupöti. Bensiksen kesätyöläiset ei osanneet myydä oikeennäköstä, huomen Partiovarusteeseen katsastamaan.

Piakkoin. Tässä se elämä lyö loukkuu.

tarpeen: paperia

Ettei heti pätkeis. Kirjoittaminen on vaikeampaa, siihen on tartuttava, äkkinäisesti. Puolen vuorokauden bussimatkalla saattaa kohdata tarkovskilaisia hetkiä, hunnutettuja ruhoja, näkökentän poikki ajelehtiva MUNAX. Mielessäni dissaan enemmän edustuksellista päätöksentekoa, niin vaikeaa, niin vaikeaa. Oulun kaupungissa ihmiset pyöräilevät jalkakäytäviä, kummallista, kummallista. Yön yli linja-autossa tuottaa runoja esseekirjojen kansiliepeisiin, sillä muistiinpanopaperia ei tule mukaan. Näin.

05:38, liittokokouskutsussa /

kerrotaan Olen tullut tekemään /

tärkeää työtä / jotta batisti-

pöytäliinan poimuissa / olisi

murujen mukana kreemiä /

jotta työttömille työmiehillekin /

tarjoiltaisiin töitä virkeiltä

lähteiltä / sillä työ vaikuttaa

olevan näille ihmisille /

terveellinen muistutus

paratiisittomuudesta /

parasiitin omaisuudesta / mo-

nilla on vähiä sanoja sanot-

tavana / harvat ovat lukeneet

kirjoja joissa niistä kerrotaan

/harvat ovat lukeneet kirjoja /

Olen tullut tekemään tärkeää

työtä ja sotimaan tärkeiksi nä-

kemiäni sotia / sisko uninen,

missä on machetesi / miten niin

makuualusta / 05:47 / kelvollisen

kirjoituspaperin puutteessa / lainaan

E. Goldmanilta valkoista /

valkoista on käytettävä harkiten

/ sekä ideologiasta että / valkoinen

toimii parhaiten / mustaa terää vasten

Seuraavaksi ehkä pakkaamisesta. Ahristaa jo valmiitteseks.

"he näkevät jotain mitä me emme näe"

pohjosen poika käytäväpaikal zittaa

liftaamisesta

Ensin on rohkeus. Ei, ensin on pelko, mutta lopuksi sitä ei muista.

Liftaan välimatkoja aina kun voin. Matkanteon muotona se palauttaa ihmisen olosuhteiden armoille tavalla, joka on vieras näinä tyhjiöpakattuina aikoina. Poissuljettuina ne sensaatiomaiset kerrat, jolloin tuhkapilvet ja lumisade tunkeutuvat matkustajan mukavuusalueelle elämöimään. Nämä harvat mutta sitäkin kiusallisemmat tapaukset ovat tärkeitä. Nykymaailmassa matkustaminen nimittäin koostuu lehdenluvun ja lipuntarkastuksen tyhjistä seremonioista, jotka toimitetaan niille pyhitetyissä temppeleissä, yläilmoissa, raiteilla, ohituskaistoilla. Särisevät aamuradio-ohjelmat liturgianaan, matkustaja todistaa maiseman ympärillään muuttuvan. Expressbussista laskeutuva ihminen on kuitenkin sama kuin siihen noussut. Vain raha on vaihtanut omistajaa.

Liftari, unohda maisemien rustiikki. Valmistaudu kokemaan maantiede kilometri kilometriltä. Ota epävarmuus rakastumisen toukkavaiheena, sillä muuten saat ottaa taksin. Opettele hymyilemään hampailla, vaikka pitäisi niellä rakeita. Jos olet erehtynyt hankkimaan elämän, kelmuta se aikavaralla, sillä aikaa jos jotain sinun pitää varaaman. Matkabudjetin sen sijaan voit käyttää ug-divareihin, kävelykenkiin ja mentholsavukkeisiin.

On ehkä tarpeetonta luoda liftaamisen etikettiä muutoin kuin pornotarkoituksessa. Säännönmukaisuuksien etsiminen ja pesunkestävien konseptien hahmotteleminen on arvokasta vain silloin, kun kyse on tieltä rantautuneiden kulkurien nostalgisoinnista/jutunväännöstä/ajantaposta. Välittömästi merkittävä informaatio liittyy kaikessa banaaliudessaan antoisien liftauspaikkojen kartoitukseen. Tyyppi, mee Kupittaan liittymään ja nosta peukku pystyyn. Jutellaan Sodankylässä.

Seitabaarissa voitaisiin sitten todeta seuraavaa: liftaaminen on ihmiselämän filosofinen esitys. Alkaen suurenmoisesta mielettömyydestä, jolla tila-autojen virta taittaa tienpintaa, karun tiedottomana yksinäisyydestä, joka kuskia autonkorissa ympäröi. Olemisen sietämätön keveys on välinpitämättömyys, jolla sitä ylittää pientareella mätänevät metsäneläimet ja epätodellisuus, jota tuntee monitasoliittymien ja moottoriteiden avaruusmaisemassa. Kyydinkerjuulla yksilön maailmankatsomus hyppelehtii totaalisesta fatalismista eksistentiaaliseen pilvihumalaan. Liftarin tunneskaala vaihtelee musertuneesta autuaaksi sillä sydämenlyömällä, jolla ajokki näyttää hidastavan ja sivuikkuna ruuvataan auki... vain jotta jotkin isänmaalliset nuoret pääsevät ilmaisemaan syvimpiä tuntojaan vulgääriviittomakielellä. Tarvitaan nahkaverhoiltu pelkääjänpaikka ja kylmä kalja ennen kuin usko kanssaihmisten luontaiseen solidaarisuuteen ja pyyteettömyyteen palaa.

Liftaamisen laajamittaisempi tarkastelu paljastaa kiinnostavia tulokulmia aiheeseen: liftaamisen sukupuolipolitiikka, liftaamisen kansanperinne, liftaamisen vaikutus kehonkuvaan, liftaaminen vastarinnan alalajina, liftaaminen - mitä, uskontunnustuksena? Liftauksen kokonaisvaltaiseen käsittelyyn blogiteksti taitaa olla tyystin riittämätön tekstilaji. Olennaisimmat näkökulmat tullevat esiin itsestään, kun ovat ajankohtaisia. Ainoa mielekäs jaettava on kehotus uskaltaa. Joinain aamuina matkaanlähtö tuntuu kivulta, oli takana sitten tuhat kilometriä tai liftineitsyydenmenetys mummolareissulla. Onni kyllä, matkaaminen on kenties parhaimpia tapoja luopua liiasta ajattelemisesta. Liftaamisen ihmiskäsitystä sopii pyöritellä monsuunikaudella saakelillisen matkanjanon jäytäessä.

Olen lähdössä matkaan. Toivottakaa onnea. Konkarit hymähdelköön tänkin tekstin äärellä, vasta-alkajia patistan maalaisjärjen käyttöön. Jos nyt ei kuiteskaan siipiä tartte sillä puimurilla silputa. Käytännön neuvot ovat aina paikallaan, palataan niihin kun on aika. Ja kun on aikaa, on maan mahtava, sillä se on ainoita rikkauksia joita suurimmalle osalle ihmisistä on syntyperäisesti suotu. On valinta myydä aikaansa pois ja höylätä sitä pienistä puroista takaisin itselleen: vaikka sitten ilmastoidussa ajoneuvossa 100 km/h. Toivottavasti vauhtisokeus ei tällöin estä kuskia näkemästä muropaketin takakanteen päättäväisesti peintattua tekstiä SOMEWHERE ja sen pitelijää ojennettuine käsineen.

Tämä blogi ja tämä teksti kertovat siitä, mitä on olla on the road: on myös oikein pysytellä paikallaan, mikäli se on perusteltua. Toiseen maailmaan ja mielentilaan on monia kulkureittejä, mutta sen oven avaamiseen ei liftattaessa tarvita kuin yksi kappale oikean käden peukaloita.

miks'

Oon havainnut parhaaksi pyytää itseäni nimeämään syyt sille, miksi aloittaa bloginpitämisen projekti. Kysymystä asetellessa tietää jo vastauksen.

Mä olen joltisenkin ja emännöin blogia kuljin kauas. Olen tuulenpieksämä erikoisuudentavoittelija. Tämä blogi alkaa rikoksesta, ja se varastaa paavoharjun biisinnimen. Kuunnelkaa se. Kuunnelkaa myös radion kohinaa.

Olen luonnoltani läpikulkumatkaaja ja maadoittaja: ilman kotia ei ole elämää tien päällä eikä vailla ajopuun mielentilaa kotiinpaluun makunautintoa. Se on juuri nyt mun lähtökohta tässä blogissa. Ajattelin kertoa kaikesta siitä, mikä toimii astinkivinä toisenlaisiin maisemiin. Liftausreissuista, junapummailusta, joutomaista, etsikkoaikojen ja löytöretkeilyn käytäntöö ja mytologiaa. Voinen luvata et blogin painopisteet tulee liikkumaan kuten minäkin.

Tämä blogi on ajateltu kaikille, joiden jalkapohjia kuumottaa jo tai joihin on sisäänohjattu kaukokaipuun melancholia. Niille, jotka kaipaa musta elinmerkkejä kotopuolen maisemissa ja niille, joiden kanssa matkat ei kuunaan kohtaa. Mulle itselleni. Sulle kanssa.

Lähetyskäsky, menkää jo.