En enää tiedä mihin tämän kirjoittaisin. Tämä kirjoittaa tätä nyt tässä.
Runouden, ei ole tarkoitus vaan on. Tavoittaa muistia, joskaan ei teeskennellyn yhteisymmärryksen kollektiivista pintaa, vaan seka-aineksista omuutta korkeintaan peilaillen itseään taittavilta kulttuurin tasoilta. Runous
kulkee läpi hylättyjen kotien merkkien, erilaisten tendenssien joissa tunnistaa jotakin totuutta ja olla valmis avautumaan ja sisäistämään on olla työläinen, siis runoilija. Tarvitaan: työtä, tarvitaan: halu. Tarvitaan jatkuva vallankumous.
Niin kuin teatterin tarkoitus on tuottaa läsnäoloa ("Koska kansalliskokoukset ovat muuttuneet porvarilliseksi teatteriksi, on porvarilliset teatterit muutettava kansan kokouksiksi"), on runous lihasmuistia, kirjanpainajan, fragmentaarikon ja kapinallisen liikettä, konstailematon. On kirjoitettava ilman sidoksisuuksia, nimiä: on tuotettava orgaaninen liike, tämä tapahtuu syrjässä kaikesta todistuksesta ja viriää eloon arjessa, käytännöissä niin kuin jokainen ajatus, joka punnitaan teoissa. Runouden,
on oltava rikos, sillä kapitalismissa enää lahja (epänormaali rakkaus, yhteiseksi tuominen, kommuunit ja infra, määrällisen ajan "hukkaaminen" kosketuksen intensiteettiin) ja varkaus (shoplifting, lakkoliike, tägäily, identiteettivarkaudet) ovat alkuvoimaisia kaikennielevän pääomakoneen sisällä. Konkreettisemmin: on kiinnitettävä huomio tuotantoon, emme saa tulla nähdyksi, tämä ei tulla kategorisoiduksi, mikä sitten erottaa runoilijan koneesta? Verkon prekaarin botin irlelämän kiimaisesta, ontuvasta varjokuvasta. Laatu?!
Ajateltava paremminkin kehoa kaikkine affekteineen. Runous äärimmillään on verentungosta peniksen kärjessä. Moneutta ja sen syvyyttä surffatessa saavutetaan taso nimeltä maaninen apparaatti, se on emotionaalinen seksi, jolle hakukoneet ovat kiihoketta mutta kädet, ach.
Editoin. Juuri nyt: kuolema Majakovskille, kuolema 1900-luvulle. Ei-sanastoa: beat-kirjallisuus, avantgardet, frankfurtin koulu, turun koulu, moderni, vapaarytmisyys, valistus, jaokkeellisuus ("oksennuksen erittely"), postmod ja hipsterismi (tämä muussa kuin detournement-mielessä), selkeät auktorisoidut kuvat, kaikki pertsa, aktivismi (=oikeusvaltio, humanismi), itsetyytyväinen konseptualismi, metakieli (katalogit, nostalgia, manifestit), ironiset loppusoinnut, määräävät pronominit (ei sis. keskeislyriikkaa: monologit), kaikki paska mikä rekuperoidaan työnjaon, individualismi vs. kollektivismin ja John Stuart Millin sivistyneeseen sfääriin. Unohtui mainita myös nörttimäisyys, tekopyhä, tendenssimäisyys, äijäily, ylipäätään sukupuolet (ulosmitattuna queer/skin-kuvasto).
Mitä on tehtävä? Sisääntuloaukkoja: zapatismi (samoin kaunokirjallinen), blogosfäärit, matalan intensiteetin sissisota (ks. insurrektionismi), ruumiillisuus (banaali tuhoaa bohemian), nietszhilismi, Julma-Henri, nykydramaturgia ("hallittu muoto, vapautunut sisältö"), perustavat aiheet, tekstimassan alastomuus, alleviivaamattomuus, otsikottomuus, jäntevyys, siirtymä luomuhenkisestä hajoilusta tarkoituksenmukaisuuteen ilman tarinallisuutta, tutkinnan käytäviä: v.s. luoma-aho, j.k. ihalainen, raisa marjamäki, andrey tarkovski, jerzy grotowski, kristian smeds, guy debord (SI), deleuze(&guattari), anonymous, antimodernismi, jihadismit.
